The Thursday when I homeschooled my kids

You thought applying to the sports class went without extra homework? Naah. You ever heard about the good results in the Finnish school system? I'll give you a few examples of a few guinea pigs of that system.

My younger one did, as an ordinary evening's assignment, one page of Finnish. He's eight. He crossed out words from sentences that don't belong there. Then he made up questions for the book's characters that replied to questions of when, how and why. The cat replied: "I didn't want to", so he invented a question: "Why didn't you go fishing yesterday?"He wrote them neatly and went on to his main assignment. They're giving their first ever presentations tomorrow. He could choose between a hobby, his life story or a description of a vacation. He chose to talk about football.

www.news.az

"I started football when I was five. I went to play with the older age group. The I started to play with my own age group. I have three practices a week. I love football because it is so much fun to make a goal or to make a pass that leads to a goal. The most fun games are the tight ones, they are exciting. Winning is fun. I have played in many tournaments, such as XXX". Then he will show on the monitor two football team photos and finally open up his bag to show his soccer shoes that he got for christmas. Then he'll show his team shirt with his name on the back, his shin protection and the stickers holding his soccer socks up. End of presentation. Can mommy add hearts???

http://www.tinkermakeinnovate.org/?p=2549

 

My older, as said, has been away from school a few days now with a permission, because he applied for a sport-oriented 6th grade and upwards. He's endured two days of horrible physical tests. He has, during that time, had to make up for missed school work. He's revised biology and answered questions about the main industires of the Alpine region in Europe.

www.globeattractions.com

Then he has learnt about the Finnish grammar; the subject, the verb and the object. He has pointed out who does, what does and to who he does it, sentence after sentence. The he has done several verb inflection sentences and finally, broadened sentences such as "the audience clapped" into "the uneager audience clapped to the bizarre and lousy performance".

 

Then he revised how to multiply with single digits, then decimals, then double digits with decimals, one below the other. Now he still has at least four pages to cover with the multiplication. On top of that, he still needs to ask his history teacher what he's missed in history class. He has also gotten homework from Russian, learning the hundreds and thousands by heart. He still has one paper to do about verb inflection, but his Russian textbook is in school. Perhaps he can borrow from a friend during the weekend. I won't be too tough on him for that. He stayed up until ten to finish of what seems to be half of his homework. Oh, and he still needs to study for an English vocabulary test, covering one chapter of words and the months of the year.

You thought they would do everything without distractions? In your dreams. I've sat by the table for about three hours now. Now also I am done for the day. An just for you to know, the main industries of the Alpine region are related to tourism, mainly downhill skiing, besides agriculture.

Pienen pojan iso haave- urheiluluokka

Nyt saa olla. Kaksi päivää on kuskattu, varusteltu, sekoitettu urheilujuomia, ostettu uimahousuja, pakattu sisäpelikenkiä ja luistimia sekä tarkistettu aikatauluja. Yhden urheilustipendin ansaitsee mielestäni myös tuo väsymätön kuski, jota myös miehekseni kutsutaan. Viime hetken vinkit, kannustus, zen-tilaan johdatteleva mielenrauha ennen suoritusta: toteutuivat ne tai eivät, yritetty on.

On selkeää, että monet suoriutuivat urheiluluokka-testeissä meidän 11-v poikaa paremmin. Kuitenkin uskon, että hän on tuloksissa paremmalla puoliskolla. Siltikin vain vajaa kolmasosa pääsee sisään. Luulenpa, että siihen pitää sitten olla jo aika lailla kaikki lajit onnistuneena ja pienoinen luonnonlahjakkuus. Meidän poika kun ei mikään virtuoosi ole. Kovakuntoinen on, ja korvaakin sitten jonkun puuttuvan taidon hirveällä tahdonvoimalla. Vai miten on, irtoisiko kuinka monella meistä kilometrin juoksu aikaan 3:45 tai 25 punnerrusta 30 sekunnissa? Paha on myös se tieto, että parhaimmat, kevyet, linnunluiset pojat olivat punnertaneet 34 punnerrusta samaan aikaan ja piirin paras juoksija ajan 3:28. Nämä on kuulkaas niin kovat pippalot, että se, että oli oman eränsä voittaja ja sen päivän nopein, ei merkkaakaan vielä mitään. Omassa lajissaan ei ollut saanut aina koria sisään, varmaan liikaa jännitystä.

Minusta tuo on jo melkein kamalaa. Ymmärrän, että musiikkiopistossa tehdään musikaalisuustestit (jotka itse floppasin, vaikka absoluuttista musiikkikorvaa väittivät minulla olevan), mutta kyllä tämä mielestäni kertoo aivan mielettömästä suoritusyhteiskunnasta. Siinä me sitten sätkyttelemme mukana. Mitään ei ole pakko tehdä ja se on periaatteemme. Kuitenkin käytännössä sorrumme ylisuorittamiseen, kun emme kestä sitäkään ajatusta, että elämässä ei olisi mitään tavoitteita, vain arkea täällä lumimyrskyssä.

 

Jospa jokin hakemus, jokin suoritus, taito tai tieto, paperinpalanen tai joskus tikkiin vedetty yritys joka kannatti, voisi joskus tulla vastaan myöhemmin elämässä tarjoten jotain uutta suuntaa ja erilaista, avartavaa kokemusta. Tämä pätee tämän perheen aikuisiinkin. On opiskeltu, on oltu mukana hankkeissa, on nimike vaihtunut joskus niinkin tiuhaan, ettei omassa organisaatiossakaan olla ihan perillä siitä, että "mitä sä nykyisin teet". Sukuvikaa pukkaa. Kunhan saa itse iloa ja onnellisuuden tunnetta siitä, mitä on ja mihin pystyy. Ja sitten kun ei pysty, on itselleen armollinen ja päättää, että aina ei tarvitse pystyä.

Melkein siivosin!

Tänään on ollut kunnon räytymispäivä. En osaa rentoutua kotona ja nauttia pakollisesta vapaastani käytännössä ollenkaan. Olen ollut lähes itsekin sairas huolesta, kun poikani ei aamuun mennessä ollut osoittanut tervehtymisen merkkejä. Valtavan paljon järjestelyjä pitää toimittaa, että kaksi ihmistä saa sitten olla sen päivän kotona. Soita kahteen eri numeroon töihin. Soita koululle. Soita lääkärille. Odota open soittoa. Odota lääkärin puhelinaikaa. Soita uudestaan töihin, kun selviää, että ei tästä oikeasti nyt enää töihin tulla. (Muuten olisin saman tien sanonut, että en tule, mutta kun tuo kunnallinen työehtosopimus tietää, että 10-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset pärjäävät sairaana yksinkin. No eivät pärjää. Siinä paloi taas yksi vuosilomapäivä!)

No, uudet lääkkeet, uudet kujeet. Iltaa kohden on pojan olo parantunut ja minä sain apteekkireissun yhteydessä tehtävänannoksi ostaa pussi-kanttarellikeittoa ja muuta samanlaista pehmeää, vatsalle sopivaa "sairastamisruokaa". Näyttää toimivan. Iltapäivällä läksylähetti toi ison kasan läksyjä ja pari puuttuvaa kirjaa. Poikani kyllä huomasi aika heti, että vieläkin puuttuu pari kirjaa. Se on vielä huomenna käytävä koulun kautta. Tässä tulee nyt kolmen päivän poissaolo, kun päälle on ne kaksi päivää ennalta sovittuja urheilukoulutestejä. Kerrankin myös mieheni työ joustaa. Ilmoitin jo hyvissä ajoin, että mies on vaan hyvä ja tyhjää kalenteriaan, minä olen yleensä aina kotona, jos lapsi sairastaa. Nyt tämä urheiluvarustelu, kuskailut ja välineet on selvästi miesten juttu. Siihen se tyytyi.

Nuorempi ehti harkkojen puutteessa käydä potkimassa palloa kaverin kanssa hallilla isojen poikien harjoitusvuorolla. Niin, jalka ei enää tänään ole kipeä. Se nilkuttaminen loppui sunnuntaina viimeisessä pelissä! Pikkuisen liian myöhään. No, tärkeintä on, että se siis loppui. Tänään on jo sitten soiteltu useampaan kertaan vielä lääkärin ja laskutuksen kanssa, kun ei sitä jalan röntgenkuvaa nyt varmaan tarvitsekaan. Hyvä niin.

En ole laittanut tiskejä. Pesty pyykki odottaa viikkausta. Sitä on monta koneellista. Ruokaa sentään tein, kinkku-herkkusienipiirakan. Maailman helpoin, eilen keksitty resepti. Piirakka on kummallakin tekokerralla hävinnyt kokonaan tunnissa. Jaa ohje? Osta valmis pakastepiirakkataikina. (Heh. Sanoinhan, että tämä on helppo). Levittele se pehmentyneenä pyöreään vuokaan, joka on voideltu. Päälle pussillinen kinkkusuikaleita, tölkki herkkusieniä ja iso tölkki ruokakermaa, mihin on sekoitettu erikseen kaksi kananmunaa, suolaa ja pippuria. Ainoa, joka vaatii vähän työtä, on pienen juustoköntin raastaminen, ihan sen verran, että pinta paistuu mukavan rapeaksi. Kyllä olisin valmis tuunaamaan tuota vaikka miten: ananasta, puolikkaita pikkutomaatteja, tuoretta basilikaa, persiljaa, paprikasuikaleita. Nyt tämä oli tällainen vatsaystävällinen vaihtoehto, ei mitään närästystä aiheuttavaa.

No juu. Isompi teki useamman sivun läksyjä ja halusi mennä katsomaan omia harkkoja ja heittelemään koreja. Pienempi lähti vielä kaverin pihalle luistelemaan pihakentälle. Tunti ilman lapsia, hiljaisuutta. Mitä minä siis täällä netissä teen?!?

 

 

Pomppuista on

Hei vaan,

pieni viesti siitä, että
pienemmällä alkaa jalka kuntoutua. Ei saanut paljon peliaikaa jalan takia ja sekös harmitti viikonloppuna pientä miestä. Minkäs teet. Jos linkutat lämmittelyssä, on peli selvä. Toisaalta, kun vaiva alkoi pikkuhiljaa jäädä taakse, ja ennenkin sitä, on ihmeellistä katsoa, kun pallosilmä on edelleen sama. Kun pikkuinen tulee kentälle, (ja pikkuinen hän on, nuorempi ei ole erityisen pitkä ja nyt temppuiltiin vuotta vanhempien lohkossa) peliin tulee aina eloa. Yht'äkkiä ajoitus vastustajan syötön katkoissa on kohdallaan, poika loikkii aavistaen, mihin pallo tulee pomppaamaan. Ja vaikka ei jalka anna kuljettaa, poika syöttää tarkasti katkomansa pallon eteenpäin. Ilo on sellaista katsella. Enpä tästä muuten niin paljon kirjoittaisi, mutta se taisi olla kauden pääturnaus. Neljänneksi valtakunnallisesti, yhden pisteen häviön takia meni finaali. Sellaista on pikkupoikien elämä. Yhtä pomputusta.

Vanhempi vähän potee vatsaansa, se on niin kurja, että itku pääsi kun kotiin tultiin. Hienosti oli esiteini pärjännyt itsekseen kotipaikkakunnalla. Yökyläsynttärien jälkeen olikin uni maistunut. Oli sopinut jo uuden kaverin, mutta uni oli korjannut sohvalle. Nyt kannan vähän huolta, kun ei vatsakipu ole helpottanut ja ylihuomenna alkaisi urheiluluokan pääsykokeet. Ison pojan iso unelma, sairauspoissaoloja ei huomioda, kerran mahdollisuus pyrkiä ilmoittautumisen jälkeen. Lääkkeet pitäisi olla kunnossa, silti ei helpota. Hieman ahdistaa. Minulle on ihan sama, onko poika urheiluluokalla vai ei, mutta tietoisuus siitä, että tämä on se pojan oma toive ja unelma, sitä varten on hauista pumpattu iltaisin ja leukoja vedetty koulun jälkeen. Nyt jos kaikki valuu pois huonon ajoituksen takia. Liikaa sipsiä, karkkia ja limua. Poika niitä osaa jo varoa, mutta ehkä viikonloppu oli kokonaisuudessaan vähän jännä ja erilainen.

Että tällaisia pomppuja tällä kertaa. Parempaa ensi viikkoa kaikille!

Raclettea ja Mamma Miaa

Yhtenä iltana teimme yhdessä perheenä Raclette-illan. Se oli ensimmäinen kerta, kun innostuimme käyttämään minun joululahjaani perhe-illan viihdykkeeksi. Ostin pekonia, paprikaa, pikkutomaatteja, tölkkisieniä, minimaissintähkiä ja pieniä suolakurkkuja. Keitin isoja perunoita valmiiksi.

Jokainen lämmitteli Raclette-juustoaan omalla pikkupannullaan aikuisten käännellessä hurmaavalta tuoksuvia aineksia pannulla. Yht'äkkiä meillä oli ihan kesäillan tuoksut olohuoneessa! Ruoka upposi hyvin, mutta mikä parasta, telkusta sattui juuri tulemaan Mamma Mia!- elokuva. Itse olen sen muutamaan kertaan katsonut ja vaikka se onkin monessa mielessä naiivi, musiikki ja upeat Kreikan saariston maisemat tekevät elokuvaan niin mielettömän tunnelman, että aina sitä katsoessaan tulee hyvälle tuulelle.

Yksi asia minua hämmästyttää. Tiedän, että rapakon takana rahassa kylpevillä tähdillä on ehkä myös oltava kykyjä, että pinnalle pääsee oikeasti. Kuitenkin se, että elokuvassa monet James Bondiksi ja muiksi sankareiksi muuntautuvat näyttelijät uskaltavat laulaa repliikkinsä ihan oikeasti, on kunnioitettavaa. Siinä ottaa varmasti riskin maineensa kannalta, kun kamera käy ja laulua pitäisi irrota. Meryl Streep on siitä erikoinen näyttelijä minulle, että en tiedä yhtään hänen elokuvaansa, josta en pitäisi. En ole myöskään kertaakaan nähnyt hänen näyttelevän huonosti tai edes keskinkertaisesti. Kun Pierce Brosnanit, Merylit ja muut pistivätkin laulaen, pojat jäivät seuraamaan yllättäen elokuvan ihan loppuun saakka. Niin, ja se asia, mikä minua hämmästyttää? Meryl ei petä taaskaan. Hän laulaa minulle kyyneleet silmiin. Rohkea nainen. Kuunnelkaa vaikka itse:

The Winner Takes it All

Katsotaan, kuka vie pikkuisten oranssin pallon pomputtelijoiden potin, siitä myöhemmin!

Hong Kong

Lapseni olivat viisi- ja kaksivuotiaat. He juoksentelivat ympäriinsä, leikkivät hippaa väärässä paikassa väärään aikaan ja pölpöttelivät turhankin riehakkaasti. Kerran he olivat jähmettyneinä, ihan hiljaa. He tuijottivat alla levittyvää kaupunkia. Olimme the Peakilla, Hong Kongissa.

 

My kids were five and two. They were all around the place, chasing each other, making a noise, blabbering away. I remember one time in their childhood when everything forze. They were dead silent and gazed at the city below. We were at the Peak in Hong Kong.

 

Se iltapäivä oli mennyt täysin pieleen. Arvokas vapaapäivä oli jo kääntymässä iltaan ja olimme ronkuneet Kowloonin kaupunginosan merimieskirkolla lupaa päästä uimaan lasten kanssa. He olivat käyneet luokkaretkellä siellä aiemmin. Ei saatu lupaa. Pyysimme saada tavata johtajaa. Se järjestyi, mutta johtaja istui kunnialaattoineen pöydän takana ja kertoi, että allas on vain aikuisten käytössä. Lasiovien takaa katselimme, kun muutama ihminen lökötteli altaalla ja lapset olivat innoissaan jo riisumassa paitojaan. Ei lapset, nyt pitää keksiä jotain muuta.

That afternoon had gone so badly wrong. A precious day off had been wasted by us whining away at the seamen's church's pool in Kowloon. Apparently no kids allowed, although the kids had already been there with their school. We asked to see the manager and he repeated the same phrase to us behind his desk: the pool is only for adults. So kids, we need to think of something else.

 

Se jokin muu jää mieleen yhtenä elämäni helmistä. Tosiaan, Kiinan muurit on kiivetty, Malesian sademetsät tutkittu, Eiffel-tornit kavuttu ja Brunein palatsit tarkastettu. En tiennyt, että kun siihen lauttaan astuin, joka veisi joen toiselle puolelle, siitä auringonlaskusta tulisi elämäni keidashetki. Enkä edes nyt liioittele. Raahustimme hikisinä jonkin aikaa kuumassa iltapäivässä ja otimme lopulta taksin ratikka-asemalle. Jonotimme vajaan tunnin väsyneiden lasten kanssa, että pääsisimme kiskoille. Sen jälkeen vilistimmekin jo huimaa maisemareittiä kohti korkeuksia sata vuotta vanhalla ylämäkiratikalla, Hong Kongin pilvenpiirtäjien jäädessä pikkuhiljaa allemme.

 

That something else will stay in my mind as an oasis for the rest of my life. Surely, I've climbed the Great Wall, walked in the Malaysian jungles, climbed the Eiffel Tower and checked out the palaces in Brunei. I didn't know, that as I stepped on the ferry to cross the river, the sunset would be one of the most memorable ones for me ever. I'm not exaggerating. We were all sweaty and tired to reach the tram station, still we queued for almost an hour to take the tram up to the hills. At that point I realised this was about to be special. We raced up above the jungle, and as we rose, the skyscrapers all lined up below us.

Kun burgerit oli saatu yläilmoissa lapsille syötettyä, alkoi ilta tummua. Pojat vähän riekkuivat näköalapaikalla olevassa Burger King- ravintolassa. Alla oli vihreää viidakkoa ja vasta joidenkin kymmenien, ehkä satojen metrien päässä tyhjyyden jälkeen nousi ylväitä pilvenpiirtäjiä silmiinkantamattomiin. Kapusimme parahultaisesti korkeimmalle näköalapaikalle, kun ilta pimeni ja maailmankuulun metropolin valot syttyivät kaikissa mahdollisissa värisävyissä. Tämä oli se kohta, kun lapset vaan toljottivat alaspäin. He istuivat lasiseinän edessä ja tuijottivat, kuten me aikuisetkin, sitä outoa tyhjää, syvää pimeyttä jonka jälkeen sitten nousi järkyttävän kokoisia pilvenpiirtäjiä. Olo oli surrealistinen; teki mieli kurottaa, saisiko jostain katon nupista kiinni. Niin vierelle ne tulivat, mutta matkaa oli varmaan satoja metrejä, ellei kilometrejä.

 

When we had fed burgers to the boys at a scenic spot, the dusk started to arrive. Below us was the jungle and some hundreds of meters away rose spectacular skyscrapers as far as the eyes could see. We rose the final flights of stairs and as we got up, it had gotten dark. The buildings lit up in various colours. This is the time when the kids just sat and gazed. They sat right at a glass fence, and it's impossible to say the depths or the distances of the darkness below us before the amazing skyscrapers rose next to us, almost feeling like we could reach them by hand.

Illalla nukkumaan mennessä sanottiin mieheni kanssa se vanha sanonta, jonka mummini oli meihin iskostanut: "Että tämänkin päivän sain kokea". Monesti sitä oltiin käytetty myös vitsimielessä kun kaikki meni pieleen, mutta tällä kertaa tarkoitimme sitä. Tarkoitan sitä vieläkin.

As we went to sleep, my husband and I told each other the saying we had learned from my grandmother: "To be able to have experienced today!" Several times we had used it also as a joke when everything went wrong, but this time we meant it. I still mean it.

 

Hyvää viikonloppua! Meillä se menee yhden lapsen koristurnauksessa (kyllä, pikkuinen pääsee kuin pääseekin mukaan, ihana fysioterapeutti lainasi meille jalkatukea ja antoi pikkupojan unelman toteutua) ja isomman pojan yökyläsynttäreillä. Oma elämä- mikä se on? Se taisi jäädä sinne Kööpenhaminaan!

Have a good weekend! For us it evolves around one boy's basketball tournament (a lovely physioterapist gave him an ankle support and thus made the little boy's dream a reality) and our older boy's visit to a sleepover birthday. Own life- what is it? I think it was left behind in Copenhagen!

Uniongelma

 Klo 4 aamulla kuului kolahdus. Jatkoin unia, en oikein tajunnut, mistä oli kyse. Kohta 11-vuotias tuli sanomaan, että "äiti hei, mä huitasin unissani vesilasin alas yöpöydältä. Grreit. Ylös, ei äkäilyä, sellaista sattuu, haetaan paperia. Luututtiin lattia yhdessä ja poika kuukahti saman tien suorin vartaloin uudelleen petiin. Hän oli aika lailla "over and out". Noh, palailin sitten hakemaan kamppeitani sohvalta ja lähdin ukkelin viereen sänkyyn. Ei olisi pitänyt. Vartin kuuntelin sitä tuhinaa ja menoa. Kolmeen kertaan tönäisin ja sanoin, että rentouduhan nyt. Ei auttanut. Onneton sitten raahustin takaisin sohvalle ja tein pedin siihen.

Vaan mitäpä kävi? Uni ei enää tullut. Kamala tilanne. Alunperinkin uniaikaa oli ollut kännykän herätyksen mukaan vain 6h 44 min. Makasin varmaan tunnin aloillani. Mietin huomisen kuviot, tajusin, että meillä on yksi lupalappu tulostamatta (vanhempi lähtee "äfseensä" kanssa lähikaupunkiin jalkapalloturnaukseen viikon kuluttua perjantaina ja siihen tarvitaan poissaolopyyntö koulusta. En komppaa, mutta pakko tavallaan anoa, kun hänet oli tällä kertaa valittu siihen "vähän kovempaan porukkaan"). Nooh, sitten yritin katsoa telkkaria. En muista enää, mitä sieltä tuli, mutta jotain uutisikkunan tapaista tuijotin jonkin aikaa ja yritin vaipua pois. Ei mitään. Tulistuin, nousin ylös ja menin keittiöön. Minulla oli nälkä. Olin unohtanut syödä illalla mitään. Ehkä nälkä esti nukahtamasta. Laitoin leivän paahtimeen. Söin sen heti, vieläkin nälkä. Ajattelin, että mikäs tässä valvoessa. Laitoin valot, aloin tyhjentää tiskikonetta.

 

Kello oli jotain viiden jälkeen. Tyhjensin koneen, söin toista leipääni ja olin vakuuttunut, että nyt se uni tulee. Sain tiskipöydän melkein kokonaan raivattua, ennen kuin kuulin ne tutut askeleet makkarin suunnalta. Mieheni siellä ällisteli touhujani tukka pystyssä, silmät sirrillään. Kehotti menemään nukkumaan, "yritä nukkua". Joo kiitos vinkistä, just tuota itsekin ajattelin! Kuningasajatus, nukkuahan tässä pitäisi, miksen hoksannut! Kerroin myös, että herra oli vetänyt ihan omaa showta sängyssä, siinä osasyy tähän intopinkeään tilaan. Hän ystävällisesti ehdotti, että voi itse tulla sohvalle, mutta ei. Itse sanoin jääväni nyt sohvalle, menköön hän sänkyyn. Puoli kuudelta kun menin uudelleen sohvalle, alkoi ihanasti todellisuus ja unimaailma rikkoa toistensa rajoja. Mahtavaa, uni tuli.

Mr. Murphy steps in

Today we're getting back to being awful at everyday life. Sometimes no matter how much we put effort into it, Mr. Murphy steps in and makes his legendary moves. Today was no exception.

A lot of changes in the daily schedule once again took place. As basketball was cancelled, I suck in my pride and once more asked a lovely family X to drop my older kid to football instead at 14.45. The boy knew his schedule and was supposed to be ready at the given time. I had a few suspicious thoughts as he didn't reply to his cellphone after school, as he was supposed to be home sometime after one. (His good, or so-called good phone has since my last post gone broken and he's moving about with an embarrassing relic of the times before touch screen.)

Things didn't look that good as I noticed the lovely dad X calling me just at the time when he was supposed to pick my boy up. Something had happened. You know what? The boy had reached home after school, opened the door and put his cell and keys on the table, then returned to pick up his backpack form the porch and BANG- the door had closed by a gust of wind. Oh the unfortunate time he had spent, luckily with his jacket on, TOO EMBARRASSED TO GO TO ANY FRIENDS' HOME for the parents to call me up. So then he was discovered, and I was asked: what to do. I told the dad to take the boy to practice with no equipment, and already as I was speaking, I was gathering my stuff to leave, once again from work, to take the equipment to him a little late.

He ended up being only ten minutes late. I was such a supermom. Then I did the thing I had planned to do for weeks. I went straight to a locksmith and asked him to make three more keys to our key. It so happens that we have a secret place for a spare key, but the darn thing is always missing, since the boys have used it too much, thus always leaving it around the house and never returning it.

 

Lesson learnt. The boy had kept warm by walking around in the garage, which was luckily open. For those of you who are not getting the full picture, it is around -10 degrees every day here.

Oh and another thing. My bright eight-year-old had got such horrible marks in a math test that was about adding times in the clock. Like "it is three sharp, what's the time after ten minutes?" "And what is the time after twenty minutes?". He had to go to a special education teacher with all the rest of the test-floppers. I was a bit surprised but hey, perhaps he needed it. I was then going through some of the unfinished special tasks today evening with him, just to notice that he is still giving me such weird times. Then I realised something. He is always adding up to the previous time! Like instead of adding to three sharp the twenty, he thought he shoud add the twenty to ten past three! Problem solved. We did a high five and now he's off to bed.

Oh and still one thing. The poor boy's ankle is still not well. Our biggest problem now? It doesn't hurt, it's not sore, it moves well. But he limps and walks inward!! Why oh why now??? He is so excitedly waiting for his first big, national basketball tournament this coming weekend in the capital region! And now if something wont' happen, he can't play. We're not sure what's going on, but perhaps a trauma, also mental, so he can't "unlearn" the limping?? Mommy's confused. Daddy's telling him to walk straight and not to think about it. The coach tells us to tell him that "sore over, you can play now". I don't mean this in a wrong way, but the little one is such a fighter in the court and you can see him going into a flow state of mind as he plays, that's how much he loves it. So all fingers crossed and angels to help, that we won't have to watch this little fellow's dream coming to pieces!

ps. this you already know: as I was driving to rescue the boy, the gas indicator switched a light on. This is my life.

Good night,

signed: the language- confused blogger.

 

I don't have time to translate myself. I have to still do one load of laundry, handle the dishes and think of something to eat for tomorrow and it's past ten...

Toscanan auringon alla

Olen vähän pyörinyt katselemassa toisten blogeja ja tiedoksi vaan, että niillä minuuttimäärillä, joita minulla on tähän puuhaan käytettävänä, ulkoasu tulee olemaan bloggerin mallista ja tunnisteiden miettimisen voinen jättää ihan huoletta seuraavalle sukupolvelle. Tänään ahistaa. Jassoo, vai että mikä? No arki. Se, että tässä lyhyt otanta siitä, mitä ihmiset ympärilläni ovat ilmoittaneet KESÄN suunnitelmikseen, matkat varattu ja sitä rataa. Ihan vaan ystävällisesti muistuttaisin, että nyt on tammikuun puolivälistä nippanappa selvitty.

- Itävalta/ Kanaria-yhdistelmä
- Romantiikkaa Pariisissa
- Rantaloma Turkkiin
- Festarimatka Hampuriin
- Ranskan maaseutumatka ison lapsiperheen voimin, autoa, maalaisvillaa jne.
- Tänään viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: Tonavan risteily.

Vetää vähän kankeaksi. Olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa on hyvin todennäköisesti ohjelmassa tasan tarkkaan kotikulmilla veneilyä, mummonmökissä mökkeilyä ja hyvällä tsäkällä se ainainen Ruotsin risteily. Syy moiseen lomailun riemuvoittoon? Niin hyvässä kuin pahassakin: Lasten harrastukset, tarkemmin ottaen jo valmiiksi buukatut turnausmatkat kotimaassa ja parissa naapurimaassa. On siinä sitten lomafiilis parhaimmillaan kun ollaan Hämeenlinnassa hotellin aulassa iltaa istumassa kun ulkona vettä vihmoo ja vessan patterilla särkkäriä kuivatellaan! Jipii! Saako jo lähteä?

Jaa mitä olisin halunnut tehdä?

Hotelli Roomassa- tahtoo.

Minäpä kerron. Googlasin itselleni tänään loman. Se on oikeasti aika yllättävän halpa suhteessa siihen, mitä sillä saa, mutta minkäs teet. Heitin ajatuksistani hetkeksi sen Espanjan, jonne liput neljältä tikittävät jo reippaasti toista tonnia. Pitäisiköhän alkaa räätälöimään ihmisille matkoja? 2600€, neljä henkilöä kahdeksi viikoksi Italiaan. Sisältää lentomatkat Roomaan(joista höylääntyi puolet hinnasta pois), neljän tähden hotellissa sviitti neljäksi päiväksi aamiaisineen, kattoporealtaineen. Kyllä siinä sitten saisi Colosseumilla tepastella ruttuisin sormenpäin. Itse olen siellä kerran lapsena ollut, vaan varsinkin vanhempi poika pitää kovasti Rooman historiasta. Olisi ikimuistoista näyttää nuo Romulukset ja Remukset ja Forum Romanum ja vaikka Vatikaani uusille silmäpareille.



Pisan kalteva torni

Siitä eteenpäin vuokra-autolla Pisaan. Hotelli on bongattu ihan näköetäisyydeltä kaltevasta tornista. Pari yötä Pisassa, koluten vanhoja katuja ja sokkeloita.Nopealla vilkaisulla Pisa on kaunis kaupunki muutenkin.









Samaisella autolla eteenpäin reissussa, Toscanan maaseudulle Firenzen lähistölle, jossa relataan viikko vuokravillan uima-altaalla ja tehdään kyllästymisen iskiessä täsmähyökkäyksiä Firenzen ja  Sienan pyörteisiin. Siitä vielä yhden Rooman hotelliyön jälkeen takaisin lentokentälle. Kaikki tämä neljältä 2600€.  




Tässä muutama fiilistelykuva. Kaikki kuvat on kopiotu Hotels.com., googlen kuvahausta ja villarenters.com- sivuilta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.





















Säästän tämän suunnitelman pöytälaatikkooni ja isken heti, kun se on mahdollista!

ps. miten kävi kebabin?
Sitä syötiin eilen illalla. Ihan ei kahteenkymmeneen pisteeseen päästy per peli, mutta yhteensä kahdessa pelissä hyvinkin. Sitäpaitsi saako hyvälle puolustajalle antaa pluspisteitä vastustajan korien estämisestä, pallon riistoista ja blokkauksista? Silloin luku tikittäisi ihan toisilla lukemisilla. Hyvää oli.

Mauritius

Sen ihmeemmin erittelemättä- minulla on n. 50 maata, jossa olen käynyt. Onnellinen olen ollut siinä mielessä, että en ole käytännössä koskaan matkustanut kauas kalliisti, matkatoimistoille tonneja ja tonneja pulittaneena, vaan minun maailmani on tullut pieneksi ensin vanhempien työn, sitten omien seikkailujen ja myöhemmin perheen työksikin kutsuttujen seikkailujen kautta. Olo on ollut välillä reissussa aika rahaton, mitään diplomaattimeininkiä ei meidän taloudella saada, mutta esim. lasten kanssa toteutettu vapaaehtoistyön kahden vuoden jakso, 40 paikkakuntaa 20 maassa sujui paljon myös luontoa ja sen sellaista ihmetellessä.

Tänään kun tuon ilma on ollut aika kylmä, nuorempi poikani innostui katselemaan varmaan muutamaksi tunniksi kuvia tuosta valtavan isosta reissustamme. Hän imi kaiken itseensä, halusi nähdä itsensä ensiaskeleet Madagaskarilla, koulun retken rannalle Seychelleillä, dyynileikit Arabiemiraateissa, "oonks mä ollu Sri Lankassakii", upean eläintarhan Singaporessa, pilvenpiirtäjät  Hong Kongissa, lyhyen rantalomamme kuvat Filippiineiltä, kuvat Taiwanista ja Japanista. Jokaisessa maassa on niin oma tunnelmansa ja uskon, että lapsikin sen jotenkin aistii.

Itse jumitin myös kuvien ääreen. Niin paljon olisi hauskoja juttuja, että vaikea on mistään aloittaa. Sitä paitsi minua ärsyttää se, että tästä tulisi joku muistelublogi ja unohtaisin elää tätä päivää. Monesti kun katson kuviani, olen vähän surullinen ja kaihoisa. Ehkä en pääse enää koskaan takaisin. Olemmeko nyt sitten aina tässä vaan? Kuka tietää. Nyt ollaan. Mutta onhan tuo aika kiva aarrearkku, kun voi lasten kanssa elää uudelleen trooppiset sademetsät ja suurkaupunkien vilinät.

Tänään tuntui kaikista eniten Mauritiukselta. Ihan huvikseni katselin netistä hintoja sinne. Vastaavanlaisille mestoille saisi meidän perhe pulittaa sellaiset vähintään 10 000€. Tyydyn siis vanhoihin kuviini!

Tämä ranta löytyi yli tunnin ajomatkan päästä pääkaupunki Port Louisista pohjoiseen. Meillä oli ihan veikeä taksimatka. Pyydettiin, että kauniille rannalle, kiitos. Mielessä välkkyi kirkas vesi ja puuterihiekka. Eka stoppi. Kamala ranta, mustaa kiveä, paljon intialaisia, äänekkäitä seurueita vaatteet päällä uimassa. Kiitos mennäänkö vielä eteenpäin. Kauniimpi vielä. Kolmen, neljän vastaavanlaisen pysähdyksen jälkeen tuli tämä. Passaa. Lapset pidettiin tämän matkan ajan tyytyväisinä monella nipulla mehukkaita rambutaneja.

Mauritiuksen kasvitieteellinen puutarha, taateleita vissiin.

Kasvitieteellisessä puutarhassa lapset saivat syöttää ahnaita kaloja leipäpalasilla.

Mangrovea

Tähän rantaan liittyy pienehkö seikkailu. Olimme pienellä porukalla liikkeellä auton kanssa, tavoitteena vapaapäivän jo tutuksi tullut täydellisen rannan etsintä. Lähdimme tällä kertaa kaupungista etelään. Onnistuimme ajamaan niin monen risteyksen läpi väärään suuntaan, että loppujen lopuksi, monen sokeriruokopellon läpi tultuamme ajoimme jonkun yksityisen huvilan pihaan.... Pakki päälle ja pois. Taas sukkuloitiin täysin nimeämättömillä teillä. Sitten avautui ranta ja sen eteen parkkipaikka. Nyt saa olla, tämä on hyvä! Kyltissä luki Flic en Flac. Outo nimi, mutta hieno ranta. Pulikoitiin kirkkaassa vedessä, kaivettiin hiekkaa ja nautiskeltiin upeasta kelistä ja rannasta. Myöhemmin saimme käsiimme turistiesitteen. Sen mukaan Flic en Flac on yksi saaren upeimmista rannoista. Bingo.

Oikeaoppinen sunnuntaiaamu

Takassa rätisee tuli. Pienempi poika oli vihdoin pitkään toivomassaan yökyläreissussa ja aamuraportin mukaan pojat olivat käyttäytyneet kuin enkelit. Kertaakaan ei ollut tarvinnut sanoa mistään, ei edes nukkumaan mennessä. Nyt tuo torstaina nilkkansa pulkkamäessä naksauttanut tuli kotiin, kun muut lähtivät futaamaan. Eilen innokas vaihtomies istui kokopäivän turnauksen korisjoukkueensa riveissä, pelipaita päällä, mutta verkkarit jalassa. Pulkkamäet ovat aiheuttaneet meille ennenkin riesaa, kerran kipsinkin.

Niin, siis koti on hiljainen ja takkatuli räiskyy. Isä ja vanhempi poika ovat jo startanneet puoli yhdeksältä koriksen aluesarjaa tahkoamaan kohtuullisen ajomatkan päähän. Poika on vakuuttunut, että tekee 20 pistettä per ottelu. Jaa miksi? Hän haluaa kebabin. Kuinka ihmeessä tällaiseen tilanteeseen tultiin? Meillä kun ei koskaan olla lahjottu maaleista, koenumeroista tai korispisteistä. Paras ilo on oma onnistuminen ja valtava kehuryöppy kotona, joskus jopa leivoskahvit jos ihan mentiin vaikka koulutodistuksessa yli odotusten. No, meidän vanhemmalla pojalla on ollut vähän vatsavaivaa ja ollaan huomattu, että varsinkin kebab aiheuttaa vatsanväänteitä. Poika sattuu vaan ra-kas-ta-maan Iskender kebabia. Kaksi viikkoa sitä on nyt himottu arki-iltana ruuaksi, mutta äiti mokoma on aina jotain kätevää pyöräyttänyt pannulla. Keskustelu oli isän kanssa mennyt jotenkin siihen suuntaan, että "miten mä saan ikinä enää kebabia" "pelaa hyvin vaikka" "no ookoo, mä teen kakskyt pistettä per peli ni sitten mennään päälle Kebabille"... "O-ookoo?" Poika on siis lähinnä tehnyt diilin itsensä kanssa. Kaipa sitä voi joskus kebabin ostaa vaikka vähän pienemmilläkin panoksilla ja syödä vaikka pikkuhiljaa vatsaa tunnustellen.

Kohta katsotaan kainalokkain pienemmän kanssa nauhoitettuna Avara Luonto ja valliriutta-jakso. Pikkumies tuntee kaikki hai- ja valaslajit. Viisivuotiaasta saakka on iltasaduksi luettu eläinkirjoja, opeteltu, mikä eläin juoksee nopeiten, mikä on pisin ja mikä paksuin. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti mummille puhelimessa, että ei häntä enää luonto "sillee kiinnosta". Ei kiinnostanut, mikä on villisian ja pahkasian ero. Tänään kun kyselin asiasta, vastaus oli "ai nii se dokumentti jonka mä olen katsonu jo miljoona kertaa".

Minä pulahdan nyt tuonne, hyvää ja lokoisaa sunnuntaita!

Opera- almost Grande Fiasco!!

No pitihän se arvata. Joulupukki oli kiikuttanut jokaiselle suvun naisista- isoäidille (yli 80v), äidille (joka oli tempauksen takana), minulle ja siskolleni liput Helsingin oopperaan Verdin La Traviataan. Jonkun täytyi siis mennä pieleen! Enpä vaivaa teitä niillä monilla tarinoilla, jolloin kun oli äidin oma ilta, koko pakka hajosi sillä sekunnilla, kun oven saranat avautuivat äidin yrittäessä ulos. Se on jo legenda itsessään.

Olin pakannut laukkuni, jopa sisäkengät oli mukana, puhumattakaan nyt hikikarpalot otsalla sovitetuista mekoista ja siitä sukkahousuvyyhdistä, minkä heitin laukkuun näppituntumalla. Olin aamulla jo auton- mieheni farmariauton- kanssa matkalla töihin, ja suoraan työpäivän päätteeksi Helsingin Oopperaan, La Traviataa katsomaan. Juhlaa keskellä arkea, mies hälyytetty kotiin ennen aikojaan iltapäivllä, padallinen ruokaa jääkaapissa.

I must have known. As Santa brought, via my mom, tickets to the opera at Christmas, something always must go wrong when it's time to go! Noumerous times as I've opened the door to leave for a girls' nigt out, something has gone terribly wrong. This time was no exception! I had packed my bag, ready to go to the Helsinki Opera house right after work to see La Traviata, thrown in my bag my indoor shoes and a jumble of pantyhoses, as my husband had offered to take my car to his work, thus leaving me to drive with his car the longer trip.

Aamulla työmatkalla soi puhelin. Mieheni siellä kertoi tuntemuksistaan. Hän oli ystävällisesti tarjonnut oman autonsa minulle, pidemmälle matkalle, ja minun Toyotan hän oli ottanut itselleen. Se on sellainen, no, perusauto. Jälleenmyyntiarvo laskee silmissä, you know. Hän oli vetänyt aamulla kahvasta vetääkseen tuolia taakse ja NAKS, selkänoja oli levällään makuuasennossa. Aja siinä nyt sitten viereiseen kaupunkiin töihin. Ehdotin, että jos hän menisi valtatien sivuun ja yrittäisi rämplätä vipua. Oli kuulemma jo tehnyt. Myöhemmin kuulin, että pahin tilanne oli, kun valtatiellä olikin ollut onnettomuus ja tämä yksi työn sankari oli selkä esimerkillisen suorana istunut ratissa kun poliisi oli ohjannut liikennettä onnettomuuspaikan ohi. Selkäanoja edelleen makuuasennossa. Tämä on siis niiiin meidän arkea!

In the morning, as I was driving to work, my phone rang. My husband shared his feelings, as the seat in my car had collapsed as he was trying to adjust it and now the back side hung loose as he maintained a good and healthy posture as he was driving quite a long way! Not to mention the accident at the roadside and the police controlling traffic as he sat there holding his posture- without a back of a seat to lean onto!

No, loppu hyvin ja niin edelleen. Työpäivän jälkeen istuin oopperassa ja annoin Violetan tanssia, laulaa, räiskiä kuohuviiniään pitkin lavaa ja yskiä itsensä henkihieveriiin. Hieno ilta, sanoisin. Ja autokin tuli kuntoon, maksutta. Erityisen iloinen olin siitä, että siinä me kolmen sukupolven naiset istuimme, mummin kanssa välillä käsistä pidettiin, siskon kanssa supateltiin, äidin kanssa illalla unille mennessä jutusteltiin. Siunaus on tuollainen elämässä.

Well, it all ended up well. After a day of work I sat at the opera, and let poor Violeta dance, sing and spill her sparkly wine before coughing herself to death. I was especially happy that the car turned out ok without any costs. As we sat there, occasionally holding hands in the dark auditorium with grandma, whispering away with my sis and talking about it all with mom before going to sleep, I felt blessed.

Tässä se ehkä tunnetuin kohtaus/ here's the probably best known scene :D

 http://www.youtube.com/watch?v=NcKdnkGBSgA

All prepped for tomorrow, valmiina huomisen haasteisiin!

Things that took place before I was ready to call it a night:

- I honestly can't remember a single thing that happened before five
- I honestly have trouble focusing on what I did AFTER five...

I took a sauna early. I bathed my little boy, as the older was at an indoor swimming pool with a few friends and one brave dad.

I made a simple dinner of mashed potatoes and minced meat, encouraging my younger one to finish up his homework.

Oledr boy came home starving. End of that dish, before I even ate myself. The boys finished 500grams  of mince just like that.

They were still hungy. They ate apples and mandarines.
Older one finished his assignment on France in geography. (I'm not sure if a fifth grader should be encouraged to get off Wikipedia, but I let it go this time as he was looking for basic facts beyond his school book)
He remembered he had to finish up his Russian homework as well, and the problem was that his favourite TV series was about to begin. With great agony he managed.

The younger one went to sleep. oops, books on the table, that's what you get when dad puts someone to bed- an unpacked school bag...

at nine-tensih-we started to get the jitters about tomorrow's program (wednesdays are proving to be nightmare days this spring)
- Younger- gets a pick up at 15.30 by lovely family X
- My husband takes him home after work
- Older gets a pick up at 14.30 by lovely family Y
- I take him home after work
- Older gets a new pick up at 17.30 by lovely family Z
-Older gets a ride home at 20 by the same family Z, as the normal pick up family, call them family Q, can't make it this time because of schedule changes.

Hope it'll go smoothly. Looks like a joke to me. We have to charge the mobiles.

Oh, and because we were out of food once more, I was SUCH A GOOD MOM and made chicken-pesto-pasta with Parmesan cheese and olives. Tastes great. Honestly it turned out good and I don't know how we even had the ingredients.

Och samma på svenska och finska

Pieni purku liittyen purkinavaajaan

En osaa käyttää sitä.

Siinä on hammasrattaita, terä, vääntövipu, kahva.

Meillä on tehty niin paljon taas ruokaa viikonloppuna, että en enää jaksanut mennä sunnuntai-iltana kauppaan, vaan ajattelin pärjätä tämän illan hernekeitolla.

Ei pärjätty. Se pahainen purkki on edelleen kiinni, hieman lommoilla tosin.
Tästä ei pitänyt tulla purkinavaaja-blogi.

Ja hernekeittotölkeissä pitäisi olla lailla säädettynä avausripa kannessa.
Yksi lapsi keitti itsekseen makaronia ja pilkkoi sekaan kinkkua.
Toiselle pilkoin loput keittokinkut ja asettelin lautaselle nätisti suolakeksejä tuorejuustolla.

Onhan se tavallaan ruokaympyrä: lihaa, viljaa ja maitotuotteita. Kasviksista kävi varmaan ne ruohosipulit tuorejuustossa.

Hirvenvasa kuistilla, A baby moose on the porch

Vasa ilmestyi meidän kuistille ja jäi pötköttelemään siihen. Se oli ihan pieni, vauva se oli vielä. Kun menin sitä ihmettelemään, se kuikersi minulle ja antoi silittää. Se palasi aina takaisin reissuiltaan kuistille, joten juotin sille pullosta maitoa ja se tunki pehmeän turpansa kaulakuoppaani. Köllöttelimme kainalokkain kuistilla ja mietin, että tässähän on nyt käymässä jotain perin hassua.

Meillä on lemmikkihirvi. Kaikenlaista.

 

Ei se tuosta enää minnekään lähtisi. Mietin, kuinka se isompana koikkaroisi pitkin kintuin ja kavioin meidän lähiössä. Tulisiko täällä olla hirvivaroituskyltit? Kaikki naapurustossa kyllä  tietäisivät ja osaisivat varoa vallatonta lemmikkiämme. Pitäisivät kyllä ehkä vähän kylähulluina, mutta toisaalta saattaisivat suhtautua hyvinkin hellämielisesti tähän suureen, mutta niin sympaattiseen otukseen.

 

Tietenkin kaikki edellä oli unta. Ihana syntymäpäiväaamun uni. Heräsin onnittelulauluuni mahdottoman hyväntuulisena, olinhan saanut juuri hirvenvasan!

Last night I saw a weird dream that a baby moose came to our porch and it wouldn't leave. I fed it milk and it stayed and cuddled with me. I thoght: what a weird thing, we have a moose as a pet. When it gets bigger, we must post moose warning signs for the cars in our neighbourhood! 
Sain sänkyyni savulohisalaattia, kahvin ja prinsessakakun, valkoisia ruusuja ja muutaman lahjankin. Vaikka arvostin kovasti kahta Iittalan korkeajalkaista lasia, joita kerään, ei ollut PURKINAVAAJAA voittanutta! Oikein hieno se on kuulkaas, ei mikään viidenkymmenen sentin terä, vaan kahvallinen apparaatti, jota pyöritetään. Loistava tilannetaju lahjojilla!

It was from this dream that I woke up to my boys singing to me, bringing a smoked salmon salad, coffe and princess cake, white roses and a few gifts to bed. The bliss :D Although I loved the two Iittala design wine glasses I am collecting at the moment, I was absolutely taken by the CAN OPENER I got! (see previous post, in Finnish though, about my trials trying to make a soup with canned meat, no can opener in the house, ended up using quite a bit of tools to get the can open..)

 

Tuossahan tuo aasinsilta taisi uneen juuri tullakin. Hirvenlihatölkki. Vauvahirvi-äläsyömuavaan-hirvenlihakeitto. Voisiko nämä kaikki liittyä yöllä yhteen pääkopassa, mene ja tiedä!

Well there I think we just have the bridge from moose(game) soup to "please don't eat me"-moose baby. Incredible how the mind works!

Happy birthday to me!

Tänään vietän syntymäpäivääni. Tällä kertaa en kauhistele ikääni. Muutama päivä sitten minulle tärkeän nuoren naisen elämä loppui ennen kuin se oli edes kunnolla ehtinyt alkaa. Ilman varoitusta kaikki oli jo ohi. En halua hienoja lahjoja. Minulla on 35 vuotta elämää elettynä ja paljon koettuna, perhe, kiireinen, mutta ihan sopuisa arki, maailmaa kierrettynä, koti, työ. Se on minun lahjani ja tällä kertaa olen siitä enemmän kuin kiitollinen. Yhden lupaan. Arvostaa ja juhlia jokaista päivää ja kaikkea hyvää ympärilläni.

Today I'm celebrating my birthday. This time I'm not horrified of my age. A few days ago a young lady dear to me passed away before her life even begun. Before a warning everything was over. I'm not interested in fancy gifts. I have 35 years of lived life and a lot of experiences, family, a busy, but quite content life, a lot of world travels, home, work. All of these things are my gift this time around and I am more than grateful for them. One thing I promise. To respect and celebrate each day and all good things around me.

Kuinka hirvikeittoa EI tehdä

Sain appivanhemmilta kotiinvietäväksi hirvenlihatölkin. Siitä tehdään kuulemma keitto niin, että ensin keitetään perunoita kasvisliemessä, sitten lisätään porkkanakuutioita ja lopuksi täräytetään sekaan hirvenlihat. Annetaan hautua hetki.

Minun versioni meni eri tavalla.

- Raivaa keittiöstä sen verran astioita, että ainekset mahtuvat esille. (tyhjennä siis ensin edelliset, puhtaat tiskit tiskikoneesta)

-Kuori ja paloittele perunat samalla kun liemi lämpenee kattilassa, kiehuta perunoita.

-Lisää kuoritut, pilkotut porkkanat

-Ota hirvenlihatölkki esille. Etsi tölkinavaajaa.
Vetele auki kaksi kertaa kaikki mahdolliset keittiön vetolaatikot, jossa avaaja voisi olla.

- Luovuta tölkinavaaja-ajatus ja siirry etsimään miehen Leathermania.

-Koska Leathermania ei löydy, soita miehelle, joka ehdottaa, että se on siinä kaapissa, josta löysit juuri tyhjän nahkakotelon.

-Siirry järeämpiin aseisiin (sillä aikaa on vähän, perunat ovat kohta jo ylikypsiä). Ota työkalulaatikosta talttapäinen ruuvimeisseli.

-Hakkaa ruuvimeisselillä tölkki lommoille. Ei tule toimimaan.

-Ota työkalulaatikosta metallinleikkauspihdit. Tee sitten taltalla hakaten ensin tölkin pintaan kolo, sitten ujuta metallipihdit rakoseen ja ala leikkaamaan kanteen koloa.

-Tiputtele hirvenlihat teelusikalla kaivelemalla keittoon ja anna hautua vielä viitisen minuuttia.

Bon apetit! Näin meillä, ei olla sukua Strömsöläisille!

Like this post

Muistatteko, kun lupasin aloittaa treenin ihan itsekseni kotona?
En aloittanut. Älä ikinä usko bloggaajaa. Sen sijaan kaivoin kaapista lähes koskemattoman suklaalevitteen. Sitä ei lasketa, koska se tuli lahjakorissa ja pitää se jotenkin käyttää.

Joku on tykännyt ilmeisesti kirjoituksestani Google plus- palvelussa, mitä ikinä se tarkoittaakaan. En ihan näitä kaikkia jippoja hallitse. Jospa se on vähän sama, kuin tykkää-nappi facebookissa. Pahimmassa tapauksessa olen itse onnistunut tykkäämään itsestäni. Sanovat nykyisin, että se on ihan terveellistä ihmiselle!

Remember when I promised to begin working out at home?
I didn't. Never trust a blogger. Instead, I found a nearly untouched jar of chocolate spread. It doesn't count because it came in a gift basket sp we had to use it up some how.

Someone has apparently liked my post on Google plus, whatever it means. I'm not familiar with all tricks yet. Perhaps it's the same as the like-button on Facebook. In the worst case it was only me who liked myself. Anyway, they say nowadays that it's good for you!

Spain, my getaway! Espaja, irtiottoni!

Tänään ei taaskaan mennyt putkeen! Mieletöntä! Ollaan jo aika hyviä arjen mokaamisessa, sanoisin. Tänään isompi poika ei rassukka ollut ymmärtänyt minun hänelle järjestämää kolmen kyydin ketjutusta harkoista toisiin. Oli sitten kohteliaasti ihan "kiitosei" sanonut, kun oli noutaja hakenut. Niinhän siinä kävi, että tulin nälkäisenä kotiin, löin ruokaa mikroon ja katselin kodinhoitotilan lattialle. Siellä oli laukku. Se laukku, joka olisi pitänyt olla pojalla juuri avauksen kohteena salilla kaupungin toisella puolella sillä sekunnilla. No jaa, ei siitä sen enempää. Monen mutkan jälkeen olen nyt uudelleen kotona ja tunnustan nyt ihan suoraan: mielikuvamatkan tarve on valtava. Kolme päivää arkea, ja olen valmis palaamaan viime kesän lomamaisemiin. Tässä teille muutama fiilistelykuva. Olemme nyt kolme kesää peräkkäin käyty samassa paikassa Espanjan aurinkorannikolla, kun on hyvät suhteet ilmaisen, melkoisen naftin, mutta siis Ilmaisen, asumuksen omistajiin. Nyt irti arjesta kaikki, hops!! Minä aion nyt muistella:

 

Today all things didn't go according to plan, once more! Amazing! We're getting good at screwing up weekdays! Today the older (poor) boy hadn't understood the three-lift-dropoff plan from practice to another and he had kindly declined when being offered the pre-arranged lift. Oh the feeling when I came home, saw his bag in the utility room and thought:"That is the bag he should be unpacking at his practice at this very minute!" After many turns I'm home again and my need to travel away in my mind is veeery strong. Three weekdays and I'm ready to go back to our holiday destination from last summer. For three summers in a row we have been offered, very fortunately, a small but read: free accommodation in the Costa del Sol region in Spain. Now, away from this day, I'm going to endulge in these:

 

 

Upeita bougainvilleja valkoiseksi rapatussa, uneliaassa rantakylässä, jossa maistelimme paistettuja sardiineja ja mustekalarenkaita varpaat hiekassa, suolaa iholla. Tarjoilijan nimi oli Manolo. Voi Manolo-rukkaa ja sen höykytyksen määrää, kun oli aina väärässä paikassa väärään aikaan :D Lovely Bougainvilles in a sleepy, white beach village. We ate sardines and squid our toes dug in the sand, skin still salty from the sea. The waiter was called Manolo. Poor Manolo was always in the wrong place at the wrong time :D

Muistamisen arvoinen hetki La Alhambran linnoituksessa. Olin juuri mennyt napauttamaan miehelleni, että ihan kun hän ei nyt onnistuisi tuossa valokuvien otossa. Sitten hän otti tämän, ihan kuin kostoksi! A moment to remember at La Alhambra fort. I had just incidentally told my husbans that he's not much of a photographer. Then he took this, as if for revenge!

Ihan aikuisten oikeita, tuoreita makkaroita lähikaupasta. Muutaman euron hinta ei päätä huomannut, ja illan menu lasten nukahdettua oli maalaispata-tyyppinen makkara-kasvishässäkkä, joka sisälsi mm. porkkanaa, tomaattia, valkosipulia, hitusen inkiväärinjuurta ja herkkusieniä. Voin kertoa, että tuoksui rappukäytävään. These sausages are for real! We got them from the convenient store next to us and I can tell you, the price was not the issue! The home restaurant served this simmering delight after the boys had gone to sleep and it contained the country-style sausages, carrot, tomatoes, garlic, a hint of fresh ginger and mushroom slices. I can tell you, the scent slid to the staircase.

 

Valkoinen Granadan kaupunki. Ei sanoja. Olisin voinut istua loppuviikon tämän maiseman edessä. Granada old town. No words. I could have gazed at this beauty for the rest of the week.

 

 

 

La Alhambra yllätti. Olen nähnyt Taj Mahalin monesti, kiivennyt Kiinan muuria ja kolunnut Egyptin temppeleitä. Tämä oli käymisen arvoinen keidas, islamilaisen kulttuurin ja andalusialaisen perimän yhteensulautuma, jota oli harkiten rakennettu alueena tuhansia vuosia. Sinne uudestaan joskus, ehdottomasti! La Alhambra was a surprise. I have seen the Taj Mahal many times, climbed the Great Wall and made my way through Egyptian temples. This was an oasis worth visiting, a blend of islamic culture and Andalucian heritage. I'll revisit, for sure!

Bravuurini. Yksinkertaista, helppoa, ja se vie kielen mennessään. Ravut paistetaan voissa, jossa on haudutettu valkosipulia ja inkivääriä. Ravut paukautetaan kuumaan pannuun kunnon kohinalla, käännellään, lisätään suolaa ja pippuria, lorautetaan sekaan valkoviiniä ja päälle puristetaan pari lohkoa mehukasta limea. Pienen kääntelyn ja haudutuksen jälkeen silputaan korianteria päälle. Tätä ei voita mikään, yksikään paikallinen ravintola ei ole tullut tätä makuelämystä lähellekään, oikeasti. My masterpiece. Simple, yet delicious. I simmer garlic and fresh ginger in butter, the swoosh in a load of shrimp, then I toss them and add salt and pepper, a splash of white wine and twist a few limes to give tangyness. After a short simmer I chop fresh coriander on top. There's honestly nothing that can compete with this, no local restaurant has been able to offer me an experience even close to this one, serious.

Paikallinen ulkogrilli on auki juuri silloin, kun se itse haluaa. Kun terassilla alkaa hiilet kuumeta, paikka on kuin nuijalla lyöty paikallisista. He jonottavat, etuilevat, heiluttelevat seteleitä grillaajille. He syövät hikisinä, savuisina, kovaan ääneen puhuen, seisten valkoisten aitojen sisäpuoellla, vaikka tilaaa olisi paremmin kadun puolella. Ihana mieheni meni sinne yksin eräs ilta ottamaan kosketusta. Hän kysyi viisaan kysymyksen:"mitä menee eniten?" Kuulemma näitä kahta. Niitä ei tarvitse paljon, ne maksavat aika mukavasti, eikä mausteena ole kuin grillihiilen katku, merisuola ja sitruuna. Elämystä ei voita mikään. The local outdoor grill is open just when it wants to. When the coals begin to warm up, the terrace is packed with locals. They cueue, budge in, wave their money at the chefs. They eat being sweaty, smoky, talk loud , standing inside the white fence, although there would be more room outside. My lovely husband went there one night and asked a wise question: "what do you sell the most?" They told, these two. You don't need a lot of it, as they cost quite nicely, and there's nothing more to spice up the sweet meat except the charcoal, sea salt and lemon. But the experience is unbeatable.

Ranta. Kirkas välimeren vesi. Pehmeä hiekka. Euforinen, aurinkoa ottanut iho illalla. Merisuolaa hiuksissa, hiekkaa varpaiden välissä. Helmeilevä aurinko aaltojen välissä, kun sukeltaa kohti pohjaa. Taidan sittenkin säästää keväällä, että päästään tänne vielä uudelleen. The beach. Clear Mediterranean water. Soft sand. Euphoric, suntanned skin in the evening. Sea salt in your hair, sand between your toes. The glittering sun beneath waves, as you dive to reach the seabed. I think I'll save money after all to go there once more.