Olen tänään täysin kyllästynyt ihmisiin, jotka ovat yksioikoisia. Täällä netissähän niin saa sanoa? Saa sanoa suoraan? Nyt sanon suoraan, yksioikoisesti: elämä ei ole yksinkertaista. Elämässä ei voi tehdä absoluuttisia sääntöjä, joita sitten kaula pitkällä opetetaan toiselle, eikä nähdä, että toinen on ihan eri tilanteessa. Olen täysin kypsä sosiaaliseen mediaan, jossa kestoaiheina pyörivät seuraavanlaiset, populistiset, kavereiden tykkäyksiä kalastelevat kommentit:
- Lapset laitetaan nykyisin harrastamaan liikaa. Sitten ne eivät osaa enää puhua, leikkiä, lukea, eivätkä olla luovia. Niillä ei ole enää kavereita ja ne ovat stressaantuneita.
Tässä muutama esimerkki siitä, mikä on ihan oikeiden ihmisten mielestä oikeaa ja mikä väärää. Mitään muita mielipiteitä ei oteta huomioon:
-Humalahakuinen juominen on yksi elämän suurimmista nautinnoista
- Viikon juomaränni lomalla on sellainen suoritus, jota täytyy ylpeänä kerrata kaikille
- Irtoseksi on itsestäänselvä asia ihmisen elämässä
- Mitä ruokottomampaa kielenkäyttö on, sitä parempi juttu.
- Ruokaan ei kannata laittaa rahaa, energiaa tai nähdä vaivaa. Kasvavan lapsen ruokavalioksi käy mainiosti roiskeläppäpizza tai muu halpa valmisruoka
- Lapset saavat lopettaa harrastuksensa ensimmäisestä inahduksesta, se on oikeastaan suotavaa
- Tupakoiminen rytmittää koko päivän ja sen toiminnot
- Lasten on toteltava ehdottomasti. Tärkeintä kasvatuksessa ei ole empatia, lapsen ymmärtäminen ja sitä kautta sääntöjen selvittäminen ja kunnioituksen kautta tuleva totteleminen. Tärkeintä on ehdoton totteleminen kaikessa. Tähän aspektiin kuuluu mahdollinen kaikkien muiden paheksuminen, joilla näin ei ole, vaan lapsen mielipidettä kuunnellaan (vaikkakin sääntö pysyisi samana).
Tässä taasen esimerkkejä siitä, mikä on taas maailman mielenkiinnottominta, huonosti perusteltua toimintaa: (sanomattakin selvää, minä olen tämä tylsä ihminen).
- Terveellinen ruokavalio, myös lapsilla. Itse tehty ruoka, jos käytetään pikaruokaa, edes sellaista, joka ei ole täysin tunnistamatonta. Ei mitään hyperluomua, mutta sellaista, jolla pieni itsekunnioitus säilyy arjen keskellä.
- Lasten terve liikkuminen, joka EI vie heitä ameeban tasolle. Haluaisin tuoda julki, että paljon harrastavat lapseni, heillä on paljon kavereita, kummallakin. He ovat tällä viikolla leikkineet vapaita leikkejä yhteensä, nopeasti laskettuna yhdentoista lapsen kanssa. He juoksevat pihoilla, leikkivät vanhanaikaisia leikkejä kuten kirkkistä, poliisia ja rosvoa ja agenttileikkejä. He ovat niin luovia, että he tuunaavat itse omat pihaleikkivälineensä puista, muovisista osista ja teipeistä. He poraavat, naulaavat ja maalaavat. He lukevat joka ilta lasten romaneja sängyssä ennen nukahtamista.
- Lasten kunnioituksen saaminen joustavien sääntöjen kautta. Meillä on harvoin mitään ehdotonta kieltoa. Lapset kyllä tietävät, mikä on oikein ja mikä on väärin. He harjoittelevat itse omaa moraalinsa käyttöä siinä, että heillä on suositus tehdä läksyt heti koulun jälkeen. Heillä ei kuitenkaan ole ehdotonta kieltoa olla suoraan koulusta kavereiden kanssa, sillä sosiaalinen tilanne voi mennä ohi ja läksyt voi sellaisena päivänä tehdä vähän myöhemminkin. Muutama itkuinen läksysessio yhdeksältä kyllä opettaa lapsen nopeasti sääntelemään itse omaa jaksamistaan. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ehdottomia kotiintuloaikoja. Päästin pitkään kotona yksin istuneen vanhemman lapseni toissapäivänä kaverille (jonka perheen tunnemme) ja sanoin, että ole niin pitkään kuin saat olla. Pitää olla tasapainoa. Pojat hymyilivät, oli kiva, kun sai olla vastuullisesti iso.
- Viikon ränni on alkoholismia. Siitä on puhuttu nykyään mediassa hieman. Joku nosti esiin sen, että suomalaiset hyväksyvät alkoholismin ja ihailevat sitä. Tämä oli minusta täysin totta. En aio moralisoida ketään, sanon vaan, että lääketieteellisesti tuo luokitellaan sairaudeksi. Minusta lasi viiniä hyvän ruuan kanssa, tai vaikka ihan sellaisenaan on mitä mainioin asia. Pitäisikö minun halata tällaista ihmistä, jos hän joku päivä saa diagnoosin? Jaksamista, voi voi?
- Holtiton seksuaalinen käytös aikuisella iällä on noloa ja säälittävää. On kerrassaan vaivaannuttavaa, jos joukossa on henkilö, joka ei ymmärrä olla hiljaa monista kokemuksistaan, jotka ainakin kuulostavat siltä, että myötähäpeältä ei olla näissä tilanteissa vältytty.
Purkauksen lopputulema?
Onnea kaikille omassa elämässänne. Itse ole välillä väsynyt ja alisuoriudun. En aina tee, miten haluaisin. Sekin on ookoo. Ajattelen vaan asioista niin, että aina on hyvä yrittää.
Minä elän elämääni yhdellä tavalla, joku toinen ehkä toisella. Se, mikä sopii meille nyt, ei ehkä sovi enää ensi vuonna, jos tilanteemme on eri. On lyhytnäköistä, tiedostamatonta ja vaivaannuttavaa toisen puolesta, jos kohkataan menemään asioista, jotka on juuri omassa elämässä koettu siksi ainoaksi tavaksi olla, elää ja ajatella. Siinä voi jopa olla se riski, että menettää arvostustaan toisten silmissä.
Vitsi onkin siinä, että tällaista ihmistä se ei voisi vähempää liikuttaa. Usein heillä on yksi tai kaksi lakeijaa, jotka mielistelevät ja komppaavat. Tämä ei ole ihmiset ihan oikeasti mitään muuta, kuin sosiaalipsykologiaa. Siksi ehkä näen joskus tilanteiden taakse. Näen ne varaukset, kaunat, syyllisyydet, pettymykset, riittämättömyyden tunteet, masennukset ja arvottomuuden tunteen, joista tällainen käytös usein kumpuaa.
Tsemppiä kaikille ja muistakaa, että ihmiset eivät aina ole sitä, mitä he antavat ymmärtää! Jokaisen sisällä on pieni, hyväksyntää kaipaava lapsi, jokainen on arvokas, vaikkei sitä välillä itse ymmärtäisikään.
